Tietoa sivustosta
Rankka opiskelu tai rankka työ vaatii aina myös rankat huvit. Ja vaikka elämä ja velvollisuudet eivät niin raskaita taakkoja itselle välttämättä olisikaan, on välillä hyvä päästä irti arjesta ja nollata tilanne täysin. Nollaamiseen löytyy monta eri tapaa ja joillekin riittää hyvin esimerkiksi rauhallinen koti-ilta yksin hyvän kirjan ääressä, tai leffailta joko kotona tai leffateatterissa, mutta osalle paras tapa nollaukseen on viettää hauska baari-ilta kavereiden kanssa ja heittää huolet täysin nurkkaan yhden illan ajaksi. Jokaiselle muodostuu vuosien kuluessa helposti tutut ja mieleiset baarit tai yökerhot, joissa tavataan kavereita aina kerta toisensa jälkeen. Jos kuitenkin kaipaat vaihtelua baari-iltoihin ja haluat tietää enemmän oman kaupunkisi klubeista ja pubeista, tai ylipäätään tämänhetkisestä tarjonnasta koko Suomessa, olet tullut oikeaan paikkaan. Näillä sivuilla pureudutaan yökerhojen, klubielämän ja -musiikin kiehtovaan maailmaan ja perehdytään siihen, mitä se oikein pitää sisällään niin hyvässä kuin pahassa. Jos haluat tietää, mikä on tällä hetkellä “In” yökerhoissa, klubielämässä ja klubimusiikissa tai mitä onnistunut ilta yökerhossa oikein pitää sisällään, olet tullut oikeille sivuille.
Sivut tarjoavat vinkkejä, joiden avulla saat yökerhoillasta kaiken irti
Vaikka yökerhoissa käynnin pitäisi olla hauskaa, saattaa klubille lähteminen tuntua silti ajoittain raskaalta. Rankka työviikko saattaa olla takana tai arjen murheet saattavat kuormittaa siinä määrin, että hauskanpito saattaa tuntua kaukaiselta idealta. Klubille kuitenkin pitäisi lähteä, koska sinua odottaa kaverin polttarit, pikkujoulut tai jokin muu pakollinen meno. Mitä tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä ja miten illasta saa tehtyä parhaan mahdollisen? Kaikkea ei voi tietenkään suunnitella etukäteen ja spontaanius kuuluu olennaisesti illanviettoihin, mutta joistakin asioista voi sopia jo ennen yökerhoon lähtöä. Olemme tulleet tässä asiassa avuksi ja löydät sivuiltamme vinkkejä onnistunutta yökerhoiltaa varten.
Entä minkälaisia baareja Suomesta oikein löytyy? Jos lähikapakka ei kiinnosta ja tutut yökerhot alkavat kyllästyttämään, kannattaa ottaa selvää muusta tarjonnasta. Suomesta löytyy suhteellisen paljon erilaista tarjontaa, niin pubeja, klubeja kuin lounge-tyyppisiäkin paikkoja, joten jokaiselle löytyy jotakin. Jos haluat pelata löytöjäsi boostcasino, kasinoissa on baareja. Jos tanssiminen ja villi bilettäminen ei ole juttusi, kannattaa suunnata mieluummin pubiin tai loungeen, jossa voi nautiskella drinkkejä leppoisassa tunnelmassa ja juttelemaankin pääsee. Jos taas istuskelu ei kiinnosta, löytyy villejä tanssiklubeja ympäri Suomea. Meidän sivultamme löydät myös koko Suomen parhaimmat baarit Helsingistä Ouluun.
Haluatko tietää, millaiset drinkit ovat suosittuja Suomessa juuri nyt?
Tympiikö bisse ja siideri? Synttäreille, erikoistilaisuuteen, tyttöjen iltaan, ja miksipä ei poikienkin iltaan, sopii hyvin myös hieman erikoisemmat drinkit kuin perinteinen kossucola. Suomalaisista ei välttämättä tule heti mieleen drinkkikulttuurin puolestapuhujia, vaikka itse asiassa drinkeillä ja cocktaileilla on Suomessa yllättävänkin pitkä historia. Cocktail-kulttuurin voidaan sanoa kehittyneen viime vuosien aikana ja nyt kotibaarimikotkin pääsevät tekemään jo jos jonkinlaisia juomasekoituksia helpommin ja suomalaiset baarimikot ovat menestyneet hyvin kansainvälisissäkin drinkkikilpailuissa.
Olut, siideri ja viini ovat aina varmoja vaihtoehtoja ja suurimpia suosikkeja suomalaisten keskuudessa, mutta drinkeistäkin voi löytyä itselle uusia suosikkeja rohkeasti kokeilemalla. Erilaisia cocktaileja löytyy vaikka millä mitalla ja yleisimmät niistä löytyvät baarista kun baarista melkeinpä joka puolelta maapalloa. Cosmopolitan, mojito, whisky sour ja long island ice tea ovat varmasti suurimmalle osalle jo tuttuja ainakin nimensä puolesta, mutta lista ei suinkaan lopu tähän. Olemme listanneet sivustollemme kaikki Suomen suosituimmat drinkit ja kirjoittaneet myös ylös niille helpot valmistusohjeet, jotta pääset kokeilemaan drinkkejä ja niiden tekoa jo heti seuraavissa kotibileissä tai vaikkapa illallisen yhteydessä. Vaikka eroja erilaisten drinkkien suosiossa onkin nähtävillä maan eri osissa, niin jotkut drinkit ovat suosittuja koko maassa. Jos sinua kiinnostaa lukea enemmän erilaisista drinkeistä ja siitä mitkä drinkit ovat suosittuja juuri nyt, kannattaa jatkaa sivujemme lukemista.
Mitä yökerhoissa tehdään ja mitä kuuluu mukavaan yökerhoiltaan?
Ehkä et ole vielä kovin kokenut yökerhokävijä, ja saatat kaivata vinkkejä siihen, mitä yökerhoissa oikeastaan tapahtuu ja mitä mukavaa tai vähemmän mukavaa yökerhoiltaan saattaa kuulua. Älä huoli; sivuillemme on koottu vinkkejä myös tätä varten. Vaikka olisit aivan noviisi yökerhoihin liittyen, voit silti pitää hauskaa, todennäköisesti jopa enemmän kuin säännölliset klubeilla kävijät, joille touhu alkaa jo olemaan rutiininomaista. Erilaiset yökerhot ovat erikoistuneet hieman toisistaan poikkeavaan musiikkiin ja menoon, minkä vuoksi voikin olla hyvä idea ottaa hieman selvää siitä, millaiseen paikkaan olet menossa ja mitä voit illalta odottaa. Joissakin yökerhoissa myös kävijöiden ikähaitari saattaa olla toisia paikkoja nuorempi ja ikäraja kannattaa aina ottaa huomioon kuuluitpa sitten nuorempaan tai vanhempaan joukkoon. Juuri täysi-ikäiseksi tulleiden suosimat yökerhot eivät välttämättä ole niitä parhaita valintoja kolmekymppisille ja sama pätee myös päinvastoin.
Yökerhoihin ei välttämättä tulla vain tanssimaan ja nauttimaan drinkkejä, vaan osalle se tarkoittaa myös peli-iltaa. Joistakin yökerhoista ja baareista löytyy nimittäin oma pieni kasinonurkkaus, jossa tavallisimmin pääsee pelaamaan pokeria live-jakajan kanssa. Pokeripöydän lisäksi baareista saattaa löytyä myös muita peliautomaatteja, joissa pääsee pelaamaan klassisia pöytäpelejä tai videokolikkopelejä. Tästäkin aiheesta voit lukea lisää sivustoltamme.
Jo Helsingistä löytyy monenlaiseen makuun sopivia yökerhoja, joista suosituimpiin voi joutua jonottamaan pitkäänkin. Osa Helsingin kantapaikoista on selkeän hienostuneita, kun taas osassa meno on rennompaa. Vaikka siis olisitkin jo ehtinyt kuluttaa yökerhojen tanssilattioita, on aina hyvä ottaa etukäteen selvää minkä tyyliseen paikkaan olet tällä kertaa menossa.
Tältä sivulta löytyy myös muun muassa artikkeli maailman oudoimmista baareista, joista lähin löytyy heti naapurimaastamme Ruotsista. Myös Meksikosta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista löytyy kummallisilla teemoilla varustettuja baareja, joista lisätietoa löytyy artikkelistamme ja saat vinkkejä vaikka seuraavaa lomamatkaa silmällä pitäen.
Järki päässä yökerhoissa
Baari-illat ja klubilla käyminen ovat tietenkin pääosin hauskaa ajanvietettä, mutta alkoholin ollessa mukana kuvioissa on syytä aina pitää myös järki päässä. Kaikki tietävät, että alkoholilla on omat haittavaikutuksensa etenkin jos sen kanssa alkaa läträämään huolimattomasti. Kaikki tietävät, että jos ihminen käyttää suuria määriä alkoholia säännöllisesti, se muun muassa lisää sairastumisen riskiä ja lyhentää elinikää lukuisien muiden haittavaikutusten ohella. Alkoholin pitkäaikaisen käytön vaaroista ollaan usein tietoisia, mutta myös yksittäiseen iltaan liittyy omat riskinsä riippumatta siitä, kuinka usein yökerhoissa käy tai kuinka usein alkoholia juo. Näitä asioita ei välttämättä osaa ottaa huomioon tai ne sivuutetaan käden heilautuksella. Näihin asioihin paneudumme tarkemmin niitä käsittelevässä omassa artikkelissa, johon sisältyy muun muassa tietoa huumauksen vaaroista ja itsensä juomisesta liian humalaan. Tärkeintä on aina pitää hauskaa, joten kun on viisaasti viinan kanssa, saa illastakin aina enemmän irti!